VALO

uros | syntynyt noin 2011 | Carpen tarhalla | noin 45-50 cm

19.8.2022
Valo sai elää onnelliset viimeiset kuukaudet Suomessa, kunnes yllättäen syöpä vei Valon.

Ensimmäisen kerran nähdessäni kuvasi, itkin. Itkin, koska tunsin sinut. Ja itkin, kun luin tarinasi ja olit saanut kodin muualta.
Toivoin, että kohtaamme.
Kului kuukausia, tulit vastaan. Nähdessäni sinut ensi kertaa, rakkaus täytti sydämeni. Tarvitsit uuden kodin.
Meillä ei ollut kotona sinulle omaa koirakaveria. Silti, sovit meille täydellisesti.  Olit täydellinen. Hyväksyit ja rakastit perheemme, lapset ja kissat ehdoitta. Olit unelmieni täyttymys. 
Oli kuin olisit aina elänyt meillä. Otit kaiken irti elämästä ja elit joka päivä täysillä, hupsuttelit, leikit, olit lähellä, nautit hetkestä. Teit suuren vaikutuksen moniin ihmisiin, koiriin ja kissoihin ympärilläsi.
Olen kiitollinen jokaisesta hetkestä kanssasi. 
Olet valo sydämissämme.
Rakkaudella
Riina + perheesi


Tausta ja tarina
Valo ilmestyi alkukesästä 2021 Carpen tarhalle. Tarhaa ylläpitävä Carmen huomasi Valon tarhan ulkopuolella saapuessaan tarhalle. Tämä ei ole lainkaan epätyypillistä, sillä tieto tarhasta on levinnyt. Niinpä moni kokee tekevänsä oikein hylkäämällä koiransa tarhalle pellon tai tienlaidan sijaan. Valollakin on varmasti ollut koti ja omistaja, sillä hän on äärimmäisen ihmisrakas ja sosiaalinen ihmisiä kohtaan. Hyvin todennäköisesti koti on halunnut Valosta eroon tämän ikääntyessä ja tullessa sairaaksi. Valitettavan moni koti Romaniassa hylkää mieluummin koiransa, kuin ottaa vastuun ja hoitaa heidät huolellisesti loppuun saakka.

Valo rakastaa ihmisiä. Hän kellahtaa tarhalla selälleen ja pyytää maharapsutuksia häntä heiluen. Tarhan hälinä ja stressaava ympäristö ei selvästi sovi hänelle ja Valo onkin tarhalla kovin hämmentyneen oloinen. Valitettavasti Valolla on todettu pitkälle edennyt sydänmato, mistä johtuen hän ei ole kelvannut adoptioon. Valon onneksi Suomessa on kuitenkin eräs kultainen henkilö, jolle juuri Valon kaltaiset vanhukset ovat sydäntä lähellä. Niinpä Valo sai autopaikan Suomeen, jossa hän saa viettää onnelliset viimeiset päivänsä rakastettuna ja hemmoteltuna.


Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hänet on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä viiden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.