RICKY

uros | syntynyt noin 2007 | Carpen tarhalla | noin 50 cm

Romaniassa pelkästään Bukarestin alueella on suuri määrä kodittomia koiria. Nämä koirat elävät usein pienissä laumoissa, jotta niiden selviytymismahdollisuudet vaikeissa oloissa olisivat edes hieman paremmat. Yhdessä tällaisista laumoista eli Ricky. Ensimmäiset kuusi vuotta elämästään hän vietti yhdessä viiden laumakaverinsa kanssa pienen asuinalueen kaduilla. Alueella asuvat ihmiset pitivät koirista ja huolehtivat näistä mm. ruokkimalla näitä säännöllisesti. Vaikka joku huolehtisi koirista, he ovat silti jatkuvassa vaarassa päätyä kunnallisille tarhoille lopetettaviksi. Myös Rickyn lauma päätyi rankkureiden käsiin. Eräs koirista aiemmin huolehtinut henkilö ei kuitenkaan halunnut antaa koirien kuolla tarhalla, joten hän haki Rickyn turvaan yksityiselle tarhalle. Siellä Ricky ehti asua toiset kuusi vuotta, kunnes muutti muutama vuosi sitten Carpen tarhalle.

Ricky on aina ollut varovainen ja ujo. Hän on oppinut pysymään pois ihmisten tieltä ja ohitettu siksi aina adoptoitavia koiria kartoittaessa. Hiljattain hän on kuitenkin alkanut iän myötä hidastua ja samalla rauhoittua ja suhtautua ihmisiin vähemmän pelokkaasti. Ricky on vuosien varrella ehtinyt vaihtaa häkkikaveria useaan otteeseen ja hän tuleekin hienosti toimeen muiden koirien kanssa. Vietettyään vuosia tarhalla Ricky tulee tarvitsemaan aikaa ja ymmärrystä, sillä muutos on iso varovaiselle koiralle.


Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hän on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, anaplasman, babesian, borrelian, dirofilaria repensin, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme ja olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä kahden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.