PIRRE

narttu | syntynyt noin 2019 | Cosoban tarhalla | noin 35 cm

Romaniassa koiran arvo ei usein ole kovin korkea. Kun koira vanhenee tai hänelle käy muuten jotakin, mistä aiheutuu omistajalle lisäkuluja, hylkää surullisen moni omistaja edelleen koiransa. Cosoban tarhaa ylläpitävä Adina sai monien muiden puheluiden joukossa soiton, jossa mies kertoi peruuttaneensa vahingossa pihallaan oman koiransa päälle. Koira oli selvästi kipeä eikä mies halunnut koiraa enää, joten hän pyysi Adinaa hakemaan koiransa pois. Tutkimuksissa pieneltä koiralta löytyi murtunut lantio. Adina huolehti Pinjan kuntoon, mutta valitettavasti onnettomuuden jälkeen Pinjan pidätyskyky ei enää koskaan palautunut normaaliksi. Niinpä se jämähti tarhalle erityisadoptiona, jolle on hyvin vaikea löytää kotia.

Pinjaa onnettomuus ei ole lannistanut, vaan hän on edelleen loputtoman ihmisrakas ja iloinen. Hän leikkii muiden koirien kanssa mielellään ja osallistuu tarhalla ihmisten puuhiin aina mahdollisuuden tullen. Syksyllä 2021 Pinjaa onnisti, sillä eräs hyväsydäminen henkilö huomasi hänet ja tarjosi Pinjalle loppuelämän kodin. Niinpä Pinja pääsee pian matkustamaan Suomeen ja aloittamaan ansaitsemansa loppuelämän rakastettuna perheenjäsenenä.


Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hän on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä kahden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.