OFFRED

uros | syntynyt 2/2018 | Carpen tarhalla | noin 50 cm

Pienet koiranpennut ovat tyypillisesti uteliaita. He seuraavat nenäänsä ja tutkivat maailmaa suurella innolla. Heidän mielessään on vielä hyvin vähän huolia. Juuri siksi erityisesti pienet pennut ovat vaarassa eläessään kaduilla ja teiden varsilla. Kun Offred löydettiin Bukarestin kaduilta, hän oli vasta parin kuukauden ikäinen. Silti hän oli jo ehtinyt kokea kovia. Offredin toinen takajalka oli murtunut, mahdollisesti jouduttuaan auton töytäisemäksi tai ilkivallan kohteeksi. Nyt jalka on parantunut, eikä näytä enää vaivaavan Offredia.

Muutettuaan Carpen tarhalle Offred asui alkuun tarhalle tulleen samanikäisen pentueen kanssa. Muut pennut kuitenkin kiusasivat Offredia jatkuvasti ja lopulta hänet oli pakko siirtää asumaan yksin. Sen jälkeen Offred on välillä asunut narttujen kanssa ja tullut näiden kanssa hienosti toimeen, mutta ruoka on Offredille niin tärkeä resurssi että hän asuu ruokinta-aikoina syntyvien kiistojen vuoksi yksin. Offred on ruokaa tai herkkuja saadessaan hyvin levoton ja selvästi huolissaan, että menettää ne. Onkin tärkeää, että tulevassa kodissa hän saa rauhassa tottua ajatukseen, ettei kukaan enää ikinä vie häneltä ruokaa pois. Offred ei ole nuoren elämänsä aikana juuri ehtinyt saada hyviä kokemuksia ja hän onkin tyypillinen epävarma nuori aikuinen. Kaikki uusi jännittää häntä kovasti. Offred tarvitsee rauhallisen ympäristön ja ihmisen, joka ymmärtää että huonojen kokemusten unohtaminen ja luottamuksen saaminen vie aikaa. Epävarmuutensa alla hän on fiksu nuori poika, jolla olisi paljon annettavaa oikealle ihmiselle.


Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hän on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, anaplasman, babesian, borrelian, dirofilaria repensin, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme ja olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä kahden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.