ODIE

uros | syntynyt noin 2012 | Carpen tarhalla | noin 45-50 cm

Carpen ylläpitäjä Carmen tapasi Odien ensimmäisen kerran vuonna 2014. Carmen oli vierailemassa Bragadirun kunnallisella tarhalla tarkoituksenaan pelastaa tarhalta lopetusjonosta muutamia onnekkaita yksityiselle tarhalleen. Vanhat, ujot ja muuten huonoiten apua saavat koirat ovat Carmenin suosikkeja ja niinpä satojen apua tarvitsevien joukosta juuri ujo ja pelokas Odie kiinnitti Carmenin huomion. Niinpä Odie muutti Carmenin yksityiselle tarhalle, jossa se on arkana koirana odottanut kaikki nämä vuodet omaa mahdollisuuttaan vielä yhteen onnenpotkuun.

Odie on aina ollut vähän reppana. Muutettuaan yksityiselle tarhalle hän vaihtoi useasti häkkiä, mutta jokaisessa uudessa porukassa hän päätyi aina kiusatuksi. Lopulta Odie oli pakko laittaa asumaan yksin, sillä muut koirat eivät antaneet hänen syödä, ja hän laihtui hurjaa vauhtia. Odie on tarhalla tyypillinen esimerkki arasta koirasta, joka ei koskaan ole saanut mahdollisuutta muuhun. Hän on hiljainen, huomaamaton ja usein kopissaan piilossa, jos tarhalla tapahtuu mitään jännittävää. Niinpä hänet on helppo ohittaa. Saadessaan rauhassa omaan tahtiin tutustua ihmisiin arkuuden alta paljastuu kuitenkin utelias persoona, joka käy varovasti ottamassa tarjotut namit ja nuuhkimassa ihmisen tuoksuja. Odie antaa rauhallisesti käsitellessä nätisti hoitaa itseään ja hän vaikuttaakin hyvin lempeältä pojalta.

Odie tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa, mutta koska Odie on tarhalla joutunut toistuvasti kiusatuksi ruokailutilanteissa, on tulevassa kodissa tärkeää rauhoittaa ruokailuhetket. Ruoka ja herkut tulevat varmasti alkuun olemaan Odielle hyvin tärkeä resurssi.


Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hän on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, anaplasman, babesian, borrelian, dirofilaria repensin, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme ja olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä kahden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.