GIA

narttu | syntynyt noin 2014 | Carpen tarhalla | noin 45-50 cm

Vuonna 2014 Carpen ylläpitäjä Carmen sai puhelun mieheltä, joka kertoi Bukarestissa sijaitsevalla tehdasalueella pyörivistä pennuista. Koska alue oli pennuille vaarallinen haki Carmen pennut turvaan tarhalleen. Niin Gia ja sen sisko päätyivät yksityiselle tarhalle, ja sieltä myöhemmin Carpen tarhalle. Siskokset ovat aina olleet hieman liian arkoja adoptioon ja odottaneet siksi kaikki nämä vuodet omaa mahdollisuuttaa omaan kotiin.

Nyt Giaa on kuitenkin kohdannut onni, sillä vuosien odottelun jälkeen sille on löytynyt ikioma koti. Pian Gia pääsee hyvästelemään häkkielämän ja aloittamaan uuden seikkailun Suomessa.


Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hän on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, anaplasman, babesian, borrelian, dirofilaria repensin, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme ja olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä kahden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.