FRIEDA

uros | syntynyt 2016 | Care for Dogsin tarhalla | noin 40 cm

Romanian suurta kodittomien koirien määrää ylläpitävät omistetut koirat. Koska steriloinnit ovat Romaniassa vielä hyvin marginaalisia, syntyy omistetuille koirille jatkuvasti uusia pentuja. Koska pennut ovat usein omistajalle ei-toivottu yllätys, päätyy surullisen moni hylkäämään emon pentuineen. Vuonna 2016 Care for Dogs -tarhaa ylläpitävä Delia sai kuulla, että läheisessä kaupungissa erään talon kellarissa eli tällainen hylätty pentue. Kellarista löytyi kaksi emoa ja yhteensä viisi pentua, jotka elivät äärimmäisen kurjissa oloissa eivätkä varmasti olisi selvinneet siellä enää kauaa. Niinpä Delia otti koirat tarhalleen turvaan. Valitettavasti vaikea alku elämässä jätti jälkensä ja pennut ja emot jäivät aroiksi. Heistä jokainen jäi vuosiksi odottamaan tarhalle omaa mahdollisuuttaan parempaan elämään. Helmikuussa 2021 pennuista ensimmäinen, Jule, pääsi Emblan kautta omaan kotiinsa Suomeen. Nyt on Julen veljen Friedan vuoro saada mahdollisuus omaan kotiin.

Frieda on pentueen reippain ja uteliain. Hän on pienestä koostaan huolimatta suuri persoona ja mukana kaikessa, mitä häkissä tapahtuu. Frieda on kova komentamaan aidalla vieraita ihmisiä, mutta aikansa tutustuttuaan hän pitää ihmisistä ja pyörii mielellään heidän lähellä. Tuttujen ihmisten kanssa hän jää mielellään rapsuteltavaksi ja antaa myös nätisti käsitellä itseään. Frieda on helposti motivoitavissa herkuilla ja leluilla ja hän onkin tarhalla tunnettu siitä, että kaikenlaiset valvomatta jätetyt lelut ja tarvikkeet häviävät nopeasti Friedan tuhottaviksi. Frieda on leikkisä ja touhukas ja hieman höpsön oloinen koheltaessaan tarhalla. Tulevalta kodilta tullaankin varmasti tarvitsemaan huumorintajua ja intoa aktivoida touhukasta koiraa. Frieda asuu tarhalla neljän muun koiran kanssa ja tulee heidän kanssa hienosti toimeen. Suuren persoonansa vuoksi häntä ei varmuuden vuoksi luovuteta toisen vahvaluontoisen uroksen kaveriksi.


Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hän on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä kahden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.