EMMA

narttu | syntynyt noin 2008 | Care for Dogsin tarhalla | noin 50 cm


23.11.2021
Emma on valikoitunut Emblan kummikoiraksi, sillä mustana vanhana arkana koirana hänellä ei juuri ole mahdollisuuksia päästä pois tarhalta. Emma matkustaa joulukuussa Suomeen.

Tausta ja tarina
Ympäri Romaniaa on kunnallisia tarhoja, joihin rankkurit keräävät kodittomia koiria. Näillä kunnallisilla tarhoilla olot ovat karut. Erityisen huonosti asiat ovat pienemmissä kaupungeissa ja alueilla, joissa eläinsuojelijoita on vähän. Kun koirille ei juuri ole tarjolla apua, täyttyvät kunnalliset tarhat nopeasti. Niinpä tarhat tyhjennetään säännöllisesti lopettamalla kaikki tarhalla olevat koirat pennuista vanhuksiin. Brasovissa sijaitseva kunnallinen tarha on yksi näistä surullisista tapauksista, jotka tyhjennetään kahden viikon välein. Niinpä Care for Dogsin tarhaa pyörittävä Delia käy tiimeineen aina mahdollisuuksien mukaan pelastamassa kunnalliselta tarhalta mahdollisimman monta koiraa, jotta edes osa koirista saisi mahdollisuuden parempaan elämään. Maaliskuussa 2021 yksi näistä onnekkaista oli Emma, jonka surkea ja pelokas olemus vetosi Deliaan.

Emma oli alkuun ymmärrettävästi hyvin järkyttynyt tarhalle joutumisesta. Kukaan ei tiedä oliko hänet löydetty kadulta, vai oliko Emman omistaja hylännyt hänet kunnalliselle tarhalle hänen käytyä vanhaksi. Joka tapauksessa uusi stressaava ympäristö oli Emmalle kovin pelottava. Hän eli alkuun pienessä häkissä sisällä, sillä aina kun häntä yritettiin siirtää ulkohäkkeihin, hän meni paniikkiin ja pyrki kiipeämään häkistä ulos. Lopulta tarhalla päätettiin, että Emma saisi elää vapaana sisätiloissa. Tämä päätös oli selvästi Emmalle hyväksi, sillä hän alkoi ulkoilla tarhan sisäpihalla ja lopulta hän tottui yhteen ihmiseen, joka sai häntä käsitellä ja koskea. Vieraat jännittävät Emmaa edelleen, eikä hän vapaaehtoisesti tule heidän lähelle. Muista koirista Emma hakee kovasti tukea ja tuleekin varmasti kaipaamaan koirakavereita myös tulevassa kodissaan.


Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hän on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme, tutustuthan huolellisesti adoption tietoihin sekä adoptioprosessiin ja kotiutumisluentoon. Kun olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä kahden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.