SIENNA

narttu | syntynyt noin 2018 | Kotihoidossa pääkaupunkiseudulla | noin 50 cm

11.2.2021
Siennan matka tarhalta kotiin on pian ohi. Oma perhe on huomannut Siennan ja hän pääsee pian matkustamaan ikiomaan kotiinsa.

12.1.2021
Siennan matka kotikoiraksi jatkuu ja kotihoitaja on päässyt näkemään Siennan leikkisääkin puolta, kun koiratyttö on kutsunut leikkimään. Oma pesä on edelleen tärkeä paikka, mutta pikkuhiljaa aika alkaa olemaan hyvää myös pesän ulkopuolella. Hänen kanssaan on nyt aloitettu hihna- ja valjastreenit, mutta pitkä on tytön matka, mikä tarkoittaa sitä, että kodin tulee olla valmis harjoittelemaan ulkoilua ja montaa muutakin asiaa pidemmän aikaa. Etuna tässä on varmasti Siennan iloinen ja ihmisestä pitävä luonne ja nuori ikä, joten hänestä sukeutuu varmasti hyvä kotikoira. Ensimmäiseksi koiraksi hänestä ei kuitenkaan ole ja kodilta tarvitaan kokemusta arasta koirasta.

18.12.2020
Suloinen Sienna saapui Suomeen kotihoitoon 26.11. Uuden elämän alku on ollut monin tavoin hyvin jännittävä ja Sienna onkin aloittanut rohkaistumisen hyvin pienin askelin. Yöt ovat Siennan lempi aikaa, kun on rauhallista ja hiljaista. Silloin hän uskaltautuu kulkemaan ympäri taloa ja tutkimaan paikkoja enemmän. Sienna on innostunut jo leikkimään leluilla ja ujouden alta onkin selvästi alkanut pilkahdella hyvin iloinen ja hassu luonne. Aamuisin Siennalla on suloinen tapa mennä kotihoitajan herätessä sängyn viereen rapsuteltavaksi ja pusuteltavaksi.

Moni asia jännittää vielä ja esimerkiksi ulkoilua ei vielä olla harjoiteltu. Sienna tuleekin tarvitsemaan paljon aikaa, ymmärrystä, rakkautta ja kannustusta reipastuakseen. Ajan kanssa hänestä tulee varmasti mitä upein perheenjäsen.

Tausta ja tarina
Romaniassa kodittomia koiria on joka puolella. Heitä asuu pihoilla, kauppojen parkkipaikoilla ja puistoissa. Monesti koirapopulaatioita siedetään, kunnes jokin muuttuu. Silloin heistä halutaan nopeasti eroon ja yleensä koirien kohtaloksi muodostuvat rankkurit, jotka hakevat koirat kunnallisille tarhoille kuolemaan. Näin kävi keväällä 2018, kun Cosoban tarhan ylläpitäjä Adina sai tiedon tuoreesta rakennustyömaasta. Työmaalla asui joukko koiria, joista haluttiin mahdollisimman pian eroon. Niinpä Adina kiiruhti paikalle ennen rankkureita ja otti koirat tarhalleen turvaan odottamaan parempaa tulevaisuutta.

Sienna, kuten niin moni muukin työmaalta pelastettu koira, on tarhalle pääsystä huolimatta jäänyt ujoksi. Ihmiset kiinnostavat Siennaa kovasti ja häkin aidan läpi hän käy innokkaasti nuuhkimassa onko tarjolla mahdollisesti herkkuja. Mutta kun ihminen astuu sisälle häkkiin, kiiruhtaa Sienna omaan koppiinsa turvaan. Saadessaan edetä tilanteessa omaan tahtiin Sienna rohkaistuu vierailun aikana sen verran, että uskaltautuu hakemaan vieraalta herkkuja kädestä. Sienna vaikuttaakin koiralta, joka oikeanlaisessa ympäristössä saattaisi reipastua hyvinkin nopeasti. Tarhalla Sienna tulee hyvin toimeen muiden koirien kanssa.


Ennen yhteydenottoa pohdithan tarkasti omat resurssisi koiran adoption suhteen. Koiran hankkiminen vaatii valtavasti sitoutumista parhaimmillaan vuosien ajaksi. Sairastavan koiran hoito on usein kallista ja hoidon tarve voi tulla hyvinkin yllättäen. Koira kaipaa ja tarvitsee seuraasi, joten mietithän tarkkaan onko elämäntilanteesi sopiva koiran tuloon. Koira vaatii myös paljon yhdessä harjoittelua kasvaakseen yhteiskuntakelpoiseksi, joten sinun on oltava valmis panostamaan kärsivälliseen asioiden opetteluun. Joskus koiralla esiintyy myös erilaisia käytöshäiriöitä, joiden poisharjoittelu on vastuullasi.

Tullessaan Suomeen koira on rokotettu kennelyskän, parvoviruksen, penikkataudin, rabieksen, leptospiroosin ja tarttuvan maksatulehduksen varalta. Hän on myös testattu amerikkalaisen sydänmadon, ihomadon (dirofilaria repens), anaplasman, babesian, borrelian, ehrlichian, giardian ja leishmanian varalta. Koira on ennen matkustamista steriloitu/kastroitu, sisä- ja ulkoloishäädetty, sekä mikrosirutettu. Koira saa mukaansa kotiutuessaan EU-lemmikkipassin ja aiemmin luetellut testitulokset.

Jos olet kiinnostunut adoptoimaan jonkun koiristamme ja olet harkinnut adoptiota huolellisesti, täytä adoptiohakemuksemme. Olemme sinuun yhteydessä kahden vuorokauden sisällä hakemuksen vastaanottamisesta.