Koronaviruksen vaikutus Emblan toimintaan

Jokainen meistä on varmasti kuullut ja ainakin jollain tavalla joutunut kosketuksiin koronaviruksiin kuuluvan COVID-19:sta kanssa.

Koronavirukset tunnistettiin ensinmmäisen kerran 1960-luvulla ja tällä hetkellä niistä tiedetään muun muassa se, että ne harvoin tarttuvat lajista toiseen. Tämä tarkoittaa siis esimerkiksi sitä, että COVID-19:sta tarttuu ainoastaan ihmisestä toiseen, eli sen ei tiedetä tarttuvan esimerkiksi koiraan ja että koira ei välitä sitä. Tarkempia tutkimuksia toki tehdään koko ajan ja lisätietoa saadaan, mutta nykytiedolla ei ole syystä varoa tavallista enempää esimerkiksi oman lemmikin koskettelua.

Embla Rescuen ensimmäisen lennon ja kahden ensimmäisen koiran oli tarkoitus saapua 28.3., mutta lento on uusimpien ohjeiden mukaisesti tällä hetkellä siirretty myöhemmäksi. Seuraamme WHO:n, Euroopan tautiviraston, Ruokaviraston ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ohjeistuksia ja toimimme niiden mukaan. Haluamme kantaa vastuumme taudin taltuttamiseksi ja leviämisen estämiseksi ja siksi toimimmme hyvin tarkkaan kansallisten ja kansainvälisten ohjeistuksien mukaisesti.

Tiedotamme omalta osaltamme ja omaa toimintaamme koskien mahdollisista muutoksista heti.
Lisätietoa:
Maarit Auranen
Hallituksen puheenjohtaja
0440 777 410
maarit.auranen@emblarescue.fi